- Turvallisuutta koskevat uhat
- Arvio uhkien suuruudesta yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla:
- Sotilaallinen hyökkäys Suomeen
- Hybridivaikuttaminen, suomalaisen yhteiskunnan horjuttaminen eri keinoin
- Terrori-isku Suomessa
- Uusi laajamittainen talouskriisi maailmalla
- Jengisodat, mellakat, tuhotyöt
- Vaaleihin vaikuttaminen maamme rajojen ulkopuolelta
- Ilmaston lämpeneminen
- Tietovarkauden kohteeksi joutuminen
- Poliittisten ääriryhmien väkivalta
- Pandemiat ja tarttuvat taudit
- Hallitsematon siirtolaisaalto Eurooppaan
- Väkivallan kohteeksi joutuminen
- Kotiin tai muuhun omaisuuteen kohdistuva ryöstö
- Kyberiskut Suomeen, tietoverkkojen lamauttaminen
- Työn ja toimeentulon menettäminen
- Arvio uhkien suuruudesta yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla:
- Nato ja liittoutuminen
- Suomen tulisi liittyä NATOon
- Suomen on kaikissa oloissa kyettävä vastaamaan itse turvallisuudestaan, muista ei ole siinä apua
- Suomen tulisi pysyttäytyä NATOn ulkopuolella siinäkin tapauksessa, että Ruotsi liittyisi puolustusliittoon
- Kannattaisin Suomen NATO-jäsenyyttä, jos maamme ylin valtiojohto puoltaisi sitä
- Kannattasin Suomen NATO-jäsenyyttä, jos maamme ylin valtiojohto puoltaisi sitä
- On haihattelua ajatella, että Suomi voisi liittoutua sotilaallisesti vasta silloin kun todellinen uhka on jo läsnä
- Epävakaan Venäjän naapurina Suomen olisi turvallisempaa olla Naton jäsen kuin sotilaallisesti liittoutumaton
- Keskustelussa Suomen mahdollisesta NATO-jäsenyydestä on tuotu esiin erilaisia hyöty- ja haittanäkökohtia. Millainen vaikutus NATO-jäsenyydellä Teidän nähdäksenne olisi seuraaviin asioihin maassamme?
- Suomen kansainvälinen vaikutusvalta
- Suomen ulkoinen/sotilaallinen turvallisuus
- Suomen kansainvälisen aseman selkeys
- Suomen suhteet Venäjään
- Suomen suhteet Yhdysvaltoihin
- Kyky torjua Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhka
- Uhka, että Suomi joutuisi sotilaallisen voimankäytön kohteeksi
- Sotilaidemme osallistuminen vaarallisiin kriisinhallintatehtäviin
- Puolustusmenojen osuus valtion budjetissa
- Suomen tiedonsaanti turvallisuusuhista
- Uhka, että Suomi joutuisi terrori-iskujen kohteeksi
- Maamme mahdollisuudet toimia kansainvälisten kriisien välittäjätehtävissä
- Tarve säilyttää yleinen asevelvollisuus
- Kansallinen itsemääräämisoikeus
- Maamme kauppasuhteet muihin maihin
- Suomalaisten maanpuolustustahto (ja isänmaallisuus)
- Suomalaisten turvallisuudentunne
- Henkilökohtainen turvallisuudentunteenne
- En kannattaisi Suomen NATO-jäsenyyttä edes siinä tapauksessa, että maamme ylin valtiojohto puoltaisi sitä
- EU:n yhteisen puolustuksen suunnittelu on haihattelua, sillä ilman Yhdysvaltojen tukea EU:IIa ei ole todellista sotilaallista voimaa
- NATO-jäsenyyttä koskevat näkemykset:
- Puolustusmenomme kasvaisivat huomattavasti jäsenyyden seurauksena
- Niin kauan kuin Venäjä ei ole NATOn jäsen, Suomenkaan ei tule olla
- Suomen ulkoinen turvallisuus lisääntyisi/vahvistuisi NATO-jäsenyyden myötä
- Jäsenyys velvoittaisi suomalaiset sotimaan eri puolilla maailmaa
- NATO-Suomeen sijoitettaisiin muiden jäsenmaiden sotilaita ja aseita
- NATO-maana Suomi joutuisi luopumaan yleisestä asevelvollisuudesta ja aluepuolustusjärjestelmästä
- Mikäli Ruotsi liittyy NATOon, Suomenkin tulisi liittyä
- Jäsenyys voisi johtaa arvaamattomiin seurauksiin, suuriin uusiin uhkiin
- Baltian maiden liittyminen NATOon kiirehtii myös Suomen jäsenyyttä
- USAn nykypolitiikan 'sotaisuus' loitontaa suomalaisia yhä kauemmas NATOsta
- Jäsenenä Suomi saisi vaikutusvaltaa ja voisi vaikuttaa NATOn päätöksiin
- Suomen asema ja painoarvo EU:ssa vahvistuisi NATO-jäsenyyden myötä
- Terrorismin vastainen taistelu tarvitsee NATOa, YK ei siihen yksin kykene
- Historia on osoittanut perinteisen puolueettomuuspolitiikan parhaaksi Suomelle
- Kysymys Suomen NATO-jäsenyydestä tulisi ratkaista kansanäänestyksellä
- Suomen ei kannata liittyä NATOon, koska se kuitenkin hajoaa pian
- Koska NATO on läntisten demokratioiden yhteenliittymä, sitä ei ole järkevää pelätä
- NATO on vain USAn sätkynukke, johon Suomen ei kannata liittyä
- NATOn turvatakuut eivät ole uskottavia, koska jokainen jäsenmaa päättää avunannosta itsenäisesti
- EU:n jäsenenä maamme liittyy ennen pitkää myös jonkin sotilasliiton (Nato, WEU) jäseneksi
- Miten suhtaudutte Suomen NATO-jäsenyyteen seuraavissa tilanteissa:
- Suomen tulee pysyttäytyä NATOn ulkopuolella siinäkin tapauksessa, että Ruotsi ja Baltian maat liittyisivät puolustusliittoon
- Ulkopolitiikan linja
- Suomen päättäjät keskittyvät liiaksi kansainvälisiin kysymyksiin unohtaen kotimaan ongelmat
- Ilmastokysymykset ovat ulkopolitiikassa jo turvallisuuspolitiikkaakin tärkeämpiä
- Suomen ei pitäisi ottaa kantaa sellaisiin kansainvälisiin kysymyksiin, jotka asettaisivat hyvät Venäjä-suhteemme vaakalaudalle
- Suomen pitäisi perustaa kansainväliseen kriisinhallintaan tarkoitetut valmiusjoukot
- Suomella on velvollisuus osallistua kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin eri puolilla maailmaa
- Pienenä maana Suomen ei pitäisi lähteä mukaan ratkomaan maailman kriisipesäkkeiden ongelmia
- Kaikkein tärkeintä Suomen ulkopolitiikassa on säilyttää hyvät suhteet Yhdysvaltoihin ja Venäjään
- Epidemiat, ympäristön saastuminen ja luonnonmullistukset ovat maallemme sotilaallisen voimankäytön uhkaa suurempia turvallisuusuhkia
- Suomen tulisi luopua yleisestä asevelvollisuudesta ja perustaa palkka-armeija
- Kehitysmaiden auttamiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani
- YK:ssa Suomen edustajaksi riittäisi EU:n edustaja
- Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen Teidän mielestänne tulisi tehdä:
- Unohtaa vanhat ajattelu- ja toimintatavat ja hypätä rohkeasti uuteen aikaan
- Odottaa viileästi ja seurata kansainvälisen tilanteen kehitystä
- Luopua lopullisesti aikaisempien vuosikymmenten puolueettomuusihanteista
- Palauttaa kunniaan maamme perinteinen puolueettomuuspolitiikka
- Toimittava nyt, kun Eurooppa on muotoutumassa uudelleen
- Ajaa tiukasti omaa kansallista etuaan EU:ssa, ottaa kaikki hyöty irti
- Osallistua aktiivisesti EU:n kehittämiseen ja saada sitä kautta etua maallemme
- Liittyä EMUun (Euroopan talous- ja rahaliitto) ensimmäisten joukossa
- Liittyä EMUun, mikäli Ruotsi liittyy
- Liittyä EMUun mikäli useimmat EU-maat liittyvät
- Tukea EU:n kehittymistä liittovaltioksi/federaatioksi
- Tukea EU:n laajentumista Itä-Eurooppaan/Baltiaan
- Pikemminkin jarruttaa kuin kiihdyttää EU:n suuria kehityshankkeita
- Erota EU:sta
- Liittyä Natoon
- Liittyä Natoon, mikäli Ruotsi liittyy
- Liittyä Natoon, mikäli Ruotsi ja Baltian maat liittyvät
- Liittyä Natoon, mikäli Venäjä ryhtyy läheiseen yhteistyöhön sen kanssa
- Toimia EU:ssa, mutta pysyä Naton ulkopuolella
- Liittymättä Natoon toimia läheisessä yhteistyössä sen kanssa
- Varjella tarkoin maamme kansallista itsemääräämisoikeutta
- Toimia YK:ssa nykyistä aktiivisemmin
- Osallistua nykyistä aktiivisemmin kehitysyhteistyöhön
- Suuntautua EU:n ohella voimakkaasti maailman muihin talousalueisiin
- Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Venäjään
- Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Viroon ja muuhun Baltiaan
- Lisätä yhteistoimintaa Pohjoismaiden mm. Ruotsin kanssa
- Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Saksan kanssa
- Kulkea kaikissa ratkaisuissaan omaa tietään muista riippumatta
- Kaikin tavoin houkutella maahamme ulkomaista pääomaa/investointeja
- Tehdä aloitteita/ryhtyä toimiin Karjalan takaisin saamiseksi
- Maamme johdon tulisi luopua hyssyttelystä kansainvälisissä asioissa ja ottaa tiukasti ja selkeästi kantaa maailman tapahtumiin
- Suomen kehitysavun painopistettä tulisi siirtää perinteisistä avustuskohteista Itä-Euroopan maiden auttamiseen
- Kehitysapua ulkomaille ei pitäisi lisätä niin kauan kuin kotimaassa on avun tarvetta
- Presidentin asema
- Pääministerin tulisi johtaa Suomen ulkopolitiikkaa presidentin sijaan
- Presidentin ulkopoliittista valtaa pitäisi vahvistaa, jotta Suomen linjan jatkuvuus voitaisiin turvata
- Presidentin valtaoikeuksia on karsittu maassamme liikaa
- Tasavallan presidentin valtaoikeuksia on kavennettu niin tuntuvasti, että on samantekevää kuka tehtävää hoitaa
- Arviot ulkopolitiikan hoidosta
- Miten seuraavien asioiden mielestäsi tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa?
- YK:n ja muiden järjestöjen roolin vahvistaminen
- Terrorismin vastainen toiminta
- Suhteet Venäjään
- Suhteet Yhdysvaltoihin
- Yhteistyö Baltian maiden kanssa
- Yhteistyö Pohjoismaiden kanssa
- Pitävien turvatakuiden hankkiminen
- Sotilaallisen liittoutumattomuuden vaaliminen
- Nato-jäsenyyden edistäminen
- Pohjoismainen puolustusyhteistyö
- Vapaan maailmankaupan edistäminen
- Oikeudenmukaisen globalisaation edistäminen
- Kehitysyhteistyön määrärahojen lisääminen
- Suomen kansallisten etujen turvaaminen
- Ihmisoikeuksien puolustaminen kaikkialla maailmassa
- Kansainvälisten kriisien sovittelu
- Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan
- Perinteinen rauhanturvaaminen ja siviilikriisinhallinta
- Ilmastonmuutoksen torjuminen
- Muuttoliikkeiden ja siirtolaisuuden hallinta
- Itämeren ympäristöongelmien ratkaiseminen
- Arvosana ulkopolitiikan hoidosta:
- Suomen pitäisi ottaa rohkeammin kantaa kansainvälisiin asioihin
- Suomen ulkopolitiikka on nykyisin vaisua ja mitäänsanomatonta
- Miten seuraavien asioiden Teidän mielestänne tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa?:
- YK:n ja muiden järjestöjen roolin vahvistaminen
- Suora toiminta toisten valtioiden kanssa järjestöjen ulkopuolellakin
- Suhteet Venäjään
- Suhteet Yhdysvaltoihin
- Yhteistyö Baltian maiden kanssa
- Yhteistyö Pohjoismaiden kanssa
- Pitävien turvatakuiden hankkiminen
- Sotilaallisen liittoutumattomuuden vaaliminen
- Nato-jäsenyyden edistäminen
- Pohjoismainen puolustusyhteistyö
- Vapaan maailmakaupan edistäminen
- Oikeudenmukaisen globalisaation edistäminen
- Kehitysyhteistyön määrärahojen lisääminen
- Suomen kansallisten etujen turvaaminen
- Ihmisoikeuksien puolustaminen kaikkialla maailmassa
- Kansainvälisten kriisien sovittelu
- Osallistuminen sotilaalliseen kriisinhallintaan
- Perinteinen rauhanturvaaminen ja siviilikriisinhallinta
- Ilmastonmuutoksen torjuminen
- Itämeren ympäristöongelmien ratkaiseminen
- Perustuslakimme mukaan Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston (hallituksen) kanssa. Silti myös muilla toimijoilla on oma roolinsa asiassa. Millaisen arvosanan ulkopolitiikan hoidosta antaisitte seuraaville?
- Maamme ulkopolitiikka kokonaisuutena
- Presidentti Tarja Halonen
- Pääministeri Matti Vanhanen
- Ulkoministeri Ilkka Kanerva
- Puolustusministeri Jyri Häkämies
- Nykyinen Vanhasen (porvari)hallitus kokonaisuutena
- Edellinen Vanhasen ns. punamultahallitus
- Sitä edeltävä Lipposen (toinen) ns. sinipunahallitus
- Edellisten hallitusten ulkoministeri Erkki Tuomioja
- Ulkoministeriön virkamiehistö
- Suomen ulkopolitiikkaa on hoidettu nykyisen valtionjohdon aikana hyvin
- Miten seuraavien asioiden mielestäsi tulisi painottua Suomen ulkopolitiikassa?
- Venäjä
- Vaikka Venäjällä on omat ongelmansa, suomalaisilla ei ole nykyisin mitään syytä suhtautua suureen naapuriinsa kielteisesti
- Suomen kannattaisi hoitaa Venäjä-suhteitaan enenevästi EUn kautta eikä kahdenkeskisesti
- Kasvanut Venäjän uhka on jo johtanut maassamme lisääntyneeseen 'suomettumiseen'
- Ukrainan kriisi ja Venäjän lisääntyneet sotilaalliset toimet ovat muuttaneet suhtautumistani maamme mahdolliseen Nato-jäsenyyteen aiempaa myönteisemmäksi
- Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka Teillä on nykyisestä Venäjästä:
- Hyvä naapuri ja yhteistyökumppani?
- Merkittävä sotilaallinen uhka?
- Kehittyvä demokratia?
- Keskusjohtoinen diktatuuri?
- Epävakaa ja arvaamaton?
- Tärkeä kauppakumppani?
- Epäluotettava sopimuskumppani?
- Kansalaiset ihmisinä miellyttäviä?
- Nopeasti kehittyvä ja vaurastuva?
- Eriarvoinen, suuret tulo- ja hyvinvointierot?
- Osa eurooppalaista kulttuuripiiriä?
- Venäjästä on tullut jälleen itsetietoinen ja varteenotettava suurvalta maailmanpolitiikassa
- Venäjä ei ole länsimaisen mittapuun mukaan demokraattinen maa
- Suomalaisten ei kannata investoida Venäjälle, sillä omistusoikeus siellä on epävarmaa
- Poliittisten päättäjiemme asialistalla on useita Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin liittyviä kysymyksiä. Kuinka tärkeänä pidätte seuraavien asioiden käsittelemistä/ratkaisemista?:
- Venäjän kaasun ja öljyn vientiin liittyvät ympäristökysymykset
- Venäjän puutullit ja muut kaupan esteet
- Suomen ja Venäjän välisen rekka- ja muun tavaraliikenteen sujuvuus
- Työvoiman liikkuvuuden edistäminen Venäjältä Suomeen
- Suomalaisten yritysten toimintamahdollisuuksien turvaaminen Venäjällä
- Venäläisten yritysten toiminta ja yritysostot Suomessa
- Pietarin alueen Itämerelle aiheuttama ympäristökuormitus
- Venäjän lisääntynyt sotilaallinen aktiviteetti lähialueilla
- Venäläisen energian toimitusvarmuus Suomeen
- Baltian maiden ja Venäjän väliset suhteet
- Keskustelu Karjalan palauttamisesta tulisi jo lopettaa maassamme
- EU:n jäsenenäkin Suomen tulisi ensisijaisesti kehittää Venäjän-suhteitaan
- Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka Teillä on nykyisestä Venäjästä?
- Hyvä naapuri ja yhteistyökumppani
- Merkittävä sotilaallinen uhka
- Kulttuuriltaan rikas
- Laajentumishaluinen suurvalta
- Kehittyvä demokratia
- Keskusjohtoinen diktatuuri
- Epävakaa ja arvaamaton
- Tärkeä kauppakumppani
- Merkittävä investointikohde suomalaisyrityksille
- Tulevaisuudessa Suomen taloudelle 'toinen Nokia'
- Epäluotettava sopimuskumppani
- Kansalaiset ihmisinä miellyttäviä
- Nopeasti kehittyvä ja vaurastuva
- Paikallaanpolkeva takapajula
- Pikemminkin maailmanrauhan turva kuin uhka
- Ristiriitainen, monikasvoinen, vaikeaselkoinen
- Eriarvoinen, suuret tulo- ja hyvinvointierot
- Osa eurooppalaista kulttuuripiiriä
- Ennemminkin aasialainen kuin eurooppalainen
- Mittavien ympäristöongelmien vaivaama
- Uudistunut syvällisesti Neuvostoliiton kaaduttua
- Edustaa edelleen jonkinlaista (kätkettyä) kommunismia
- Perusteettomien ennakkoluulojen ja pelkojen kohde
- Venäjän 'temppuilu' suomalaismatkustajien viisumivapautta ja rekkaliikennettä koskevissa asioissa osoittaa että maidemme suhteissa on ongelmia
- Vaikka Suomi on kiinnittynyt vahvasti läntiseen yhteistyöhön, itäraja on maamme tärkein raja niin taloudellisesti kuin poliittisestikin
- Vaikka Venäjän kauppamme on nyt melko vähäistä, tulevaisuudessa suomalaiset tulevat saamaan suuren osan leivästään Venäjän valtavilta markkinoilta
- Jatkuvissa taloudellisissa ja poliittisissa vaikeuksissa kamppaileva Venäjä on Suomelle suurempi uhka kuin entinen Neuvostoliitto
- Suomen sillanpääasema EU:n ja Venäjän/Pietarin alueen välisessä kaupassa ja yhteistyössä hyödyttää maatamme tulevaisuudessa merkittävästi
- Vaikka lisääntyvä yritys- ja yksityistason kaupankäynti venäläisten kanssa hyödyttää maatamme taloudellisesti, venäläisyyden vaikutus alkaa tuntua Suomessa liian voimakkaana
- Nykyinen Venäjä on vakiintumattomien olojen takia Suomelle suurempi uhka kuin entinen Neuvostoliitto
- USA
- Pohjoismaat, Baltia
- Pohjoismainen yhteistyö on EU-jäsenyydestä huolimatta meille edelleen hyvin tärkeää
- Suomen pitäisi seurata Ruotsin mallia ja alkaa jo luopua yleisestä asevelvollisuudesta
- Suomella on nykyään oikeastaan varsin vähän yhteisiä intressejä muiden Pohjoismaiden kanssa
- Kaikista kansoista ruotsalaiset ovat meille kaikkein läheisimpiä
- Ruotsi ei enää ole Suomelle kuin yksi EU-maa muiden joukossa
- Viro koetaan Suomessa läheisemmäksi kuin Ruotsi
- Suomen tulisi ajaa erityisesti Baltian maiden asiaa kaikissa EU-yhteyksissä
- Impivaaralaisuus
- Terrorismi
- Viimeaikaiset tapahtumat Lähi-idässä (mm. ISIS) ovat lisänneet terrorismin uhkaa Suomessakin
- Terrorismin kohteiksi joutuneet maat saavat hyvin pitkälti syyttää omaa piittaamatonta politiikkaansa
- Kansainvälinen terrorismi ei uhkaa Suomea, jos pysyttelemme syrjässä maailman kiistoista
- Mitkään voimatoimet eivät ole liian kovia terrorismin kitkemiseksi
- Terrorismin kohteiksi joutuneet maat kuten Yhdysvallat saavat hyvin pitkälti syyttää omaa piittaamatonta politiikkaansa
- Terroristien päämääränä on vain hävityksen ja kauhun aikaansaaminen, ei mikään järjellinen poliittinen päämäärä
- Miten seuraavat asiat vastaavat Teidän henkilökohtaisia tuntemuksianne ja käsityksiänne Yhdysvalloissa tapahtuneista terrori-iskuista?
- Terrori-iskut järkyttivät/koskettivat minua poikkeuksellisella tavalla
- Oma turvallisuudentunteeni koko kolauksen
- Aion välttää lentämistä ja yleensäkin matkustamista (maailmalla)
- Iskuilla on suuria ja kauaskantoisia maailmanpoliittisia seurauksia
- Iskuilla tuskin on lopulta suurtakaan vaikutusta tulevaisuuteen
- EU toimi oikein antaessaan tukensa USAn toimille terrorismin häivittämiseksi
- Suomen päättäjien ei olisi pitänyt antaa tukeaan USAn toimille
- Maailma jakaantuu entistä pahemmin rikkaisiin ja köyhiin
- YK:n vaikutusvalta kasvaa merkittävästi
- Tapahtumat lähensivät ratkaisevalla tavalla länsimaita ja Venäjää
- Vastakohtaisuus hyvinvoivien maitten ja kolmannen maailman välillä kärjistyy
- Iskujen taustalla ovat pikemminkin taloudelliset kuin uskonnolliset syyt
- Islam on yhtä rauhanomainen uskonto kuin kristinuskokin
- Mitkään voimatoimet eivät ole liian kovia terrorismin kitkemiseksi
- Voimatoimet synnyttävät loputtoman koston kierteen ja uusia terrori-iskuja
- Terrori-iskut laajenevat vielä muihinkin länsimaihin/EU-maihin
- Terrorismia ei voida poistaa, ellei puututa niihin syihin, jotka sitä synnyttävät
- Vaikkakin tuomittavia, terrori-iskut ovat tavallaan ymmärrettäviä
- Suomen ja koko EU:n pitäisi tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaansa
Voit etsiä aiheeseen liittyviä kysymyksiä alla olevasta kategoriapuusta. Muiden aihealueiden kysymyksiin pääset etusivun kautta.