Toteutumisen todennäköisyys seuraavan kymmenen vuoden aikana:
Vuosi 2004
Hyvin todennäköistä
| | Melko todennäköistä
| | Vaikea sanoa
| | Ei kovin todennäköistä
| | Ei lainkaan todennäköistä
| |
Eurosta luovutaan ja kansalliset valuutat otetaan uudelleen käyttöön
Kaikki EU-maat siirtyvät euron käyttöön
EU kehittyy liittovaltioksi
Työehtosopimukset aletaan tehdä EU-tasolla
EU:IIe tulee yhteinen edustaja YK:n turvallisuusneuvostossa
Suomalainen valitaan EU:n komission puheenjohtajaksi
Pohjoismainen yhteistyö kuihtuu merkityksettömäksi
Ulkomaalaisten määrä Suomessa kasvaa nykyisestä moninkertaiseksi
Uusi Eurooppaa koskeva suursota syttyy
Kansainvälinen terrorismi ulottuu myös Suomeen
Suomi liittoutuu sotilaallisesti
Venäjä nousee Suomen tärkeimmäksi kauppakumppaniksi
Suomi pysyy kilpailukyvyltään maailman kärkimaiden joukossa
Kiina nousee taloudelliseksi ja poliittiseksi mahtimaaksi
Maailmankauppa vapautuu myös maatalouden ja palvelujen osalta
Kansainvälinen rikollisuus nousee vakavaksi ongelmaksi Suomessa
Kansallisuuksien väliset konfliktit lisääntyvät Euroopassa
Monet kehitysmaat pääsevät irti köyhyydestä
Euroopan ja USAn poliittis-taloudellinen yhteistyö vähenee huomattavasti
YK:n vaikutusvalta kasvaa merkittävästi
Yhdysvallat menettää johtavan asemansa maailmassa
Kansainväliset ympäristösopimukset ja -säädökset tiukentuvat olennaisesti
Rajoittimet
Voit valita ja poistaa useampia rajoittimia painamalla Ctrl-napin pohjaan samalla kun käytät hiirtä.