Mielipiteenne seuraavista EU-jäsenyyteen liitetyistä väitteistä:
Vuosi 1994
Olen täysin samaa mieltä
| | Olen jokseenkin samaa mieltä
| | Vaikea sanoa
| | Olen jokseenkin eri mieltä
| | Olen täysin eri mieltä
| |
Vaikka EU-jäsenyys voi merkitä maallemme tiukkoja aikoja, vielä vaikeammaksi elämämme muodostuisi EU:n ulkopuolella
EU-asian käsittely on muodostunut maassamme tympeäksi sisäpoliittiseksi peliksi, jossa itse pääasia on vaarassa unohtua
Puolueettomuuden merkitys on viime aikoina siinä määrin muuttunut, ettei ehdoton siitä kiinni pitäminen ole enää järkevää
Jos Suomi jättäytyisi nyt EU:n ulkopuolelle, maamme saisi neuvoteltua paremmat jäsenyysehdot myöhemmin
On oikeastaan yhdentekevää, säädetäänkö lakejamme eduskunnassa vaiko EU:ssa, kunhan lait vain ovat oikeudenmukaisia ja järkeviä
EU-jäsenyys pakottaa suomalaiset noudattamaan monia sellaisia normeja ja yksityiskohtaisia säädöksiä, joita emme halua emmekä tarvitse
Suomen EU-jäsenyyden siirtyminen myöhemmäksi olisi kohtalokasta, sillä silloin joutuisimme neuvottelemaan unionin jäsenyydestä yhdessä Itä-Euroopan maiden kanssa
EU-jäsenhakemus on loukkaus niitä kohtaan, jotka ovat taistelleet maallemme itsenäisyyden
Tehokas ympäristönsuojelu Euroopassa on mahdollista vain EU-maiden yhteisvoimin
EU-jäsenyyttä ajavat virkamiehet ja poliitikot ajattelevat vain talouselämän etuja ja unohtavat tavallisten kansalaisten edut
Vaikka EU-kansanäänestys on virallisesti vain neuvoa-antava, sen tulisi olla kaikkia kansanedustajia sitova
EU:n jäsenmaat ovat itsenäisiä ja täysivaltaisia valtioita, jotka ovat vapaaehtoisesti päättäneet harjoittaa yhteistyötä tietyissä asioissa
ETA-sopimus (Euroopan talousalue) on Suomelle aivan riittävä, sen tiiviimpää integraatiota maamme ei tarvitse
EU:n jäsenmaksut ovat aivan liian korkeat jäsenyydestä saataviin etuihin nähden
Maamme EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista on jokaisen saatavilla riittävästi luotettavaa tietoa
Jos Ruotsin ja Norjan EU-kansanäänestykset päätyvät ei-tulokseen, myös Suomen tulisi jättäytyä EU:n ulkopuolelle vaikka oma kansanäänestyksemme olisi päätynyt kyllä-tulokseen
Monissa EU-maissa on yhtä hyvä tai parempi sosiaaliturva kuin Suomessa
Suomen EU-jäsenyydestä on päätetty pienessä piirissä jo kauan sitten ja asiasta järjestettävä kansanäänestys on pelkkää silmänlumetta
EU-jäsenyys antaa Suomelle enemmän vaikutusvaltaa Euroopan asioissa kuin ETA-sopimus
Maamme tiedotusvälineet eivät toimi EU-kysymyksessä tasapuolisesti, vaan rajoittavat EU-vastaisen aineiston esilletuloa
Suomi säilyttää kansallisen omaleimaisuutensa EU:n jäsenenäkin
EU-ratkaisu on Suomen tärkein ja kauaskantoisin linjavalinta vuosikymmeniin
EU-jäsenyys heikentäisi ammattiyhdistysliikkeen asemaa ja vaikutusmahdollisuuksia maassamme
Maatalousasiat painottuvat aivan liikaa Suomen EU-ratkaisussa
EU:n rakennerahastoista saatava tuki merkitsisi tuntuvaa taloudellista apua maamme köyhimmille alueille
Tulevaisuudessa EU:sta muodostuu tiukka liittovaltio, jossa kansallisvaltioilla ei ole enää merkitystä
Peruskysymys Suomen EU-jäsenyydessä ei ole talous eikä edes itsemääräämisoikeutemme aste, vaan se haluammeko kuulua itään vai länteen
EU-jäsenyyden myötä maamme ay-liike pääsisi vaikuttamaan kansainvälisellä tasolla tärkeisiin työelämän kysymyksiin
Epävakaan Venäjän naapurina Suomen olisi turvallisempaa olla EU:n jäsen kuin jäädä EU:n ulkopuolelle
Suomen EU-jäsenyys on uhka kotimaakuntani tulevaisuudelle
EU-jäsenyys ei olisi Suomelle mikään turvallisuuspoliittinen henkivakuutus, vaan päinvastoin loisi uutta jännitystä itärajallemme
EU-jäsenyys merkitsisi piristysruisketta Suomen taloudelle ja nopeuttaisi maamme irtipääsyä lamasta
Suomen on kaikissa oloissa kyettävä itse vastaamaan turvallisuudestaan, muista ei ole siinä apua
Vaikka EU:lla onkin omat pulmansa, se on joka tapauksessa ainoa voima, joka voi ohjata ja hallita Euroopan kehitystä
Pitkällä aikavälillä EU tulee kattamaan käytännössä kaikki Euroopan maat entiset sosialistimaat mukaan lukien
Suomen maaseutu on pidettävä asuttuna kustannuksista riippumatta
Jos Suomi jäisi EU:n ulkopuolelle, maamme leimautuisi Länsi-Euroopasta eristäytyväksi reuna-alueeksi
EU:n jäsenenä maamme liittyy ennen pitkää myös jonkin sotilasliiton (NATO, WEU) jäseneksi
EU:n ulkopuolellakin maamme joutuisi noudattamaan useimpia EU:n päätöksiä ja säädöksiä
EU:n jäsenmaana Suomi voisi parhaiten edistää myös Venäjän ja Baltian maiden kehitystä
Suomella ei olisi pienenä maana käytännössä minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa EU:n päätöksiin
Vaikka EU-jäsenyyden eduista ja haitoista kiistellään kovasti, todellisuudessa suurin osa suomalaisista ei huomaisi minkäänlaista muutosta omassa arkielämässään
EU-jäsenyys auttaisi Suomea pitämään kurissa kansainvälisten rikollisten toimintaa maassamme
Sotilaallisissa kriisitilanteissa EU-jäsenyys velvoittaisi suomalaiset nuorukaiset osallistumaan sotatoimiin euroarmeijan riveissä
EU:n jäsenenä Suomi saisi itsenäisesti määrätä sosiaaliturvansa tason
Jos Suomi liittyy EU:n jäseneksi, julkisen sektorin työpaikat vähenevät maastamme merkittävästi
Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:n päätöksentekoon ei ole syytä vähätellä, sillä maamme voi vaikuttaa ratkaisuihin paitsi ääniosuudellaan, myös aloitteilla ja keskustelulla
EU on Suomelle ympäristöuhka, sillä vapaakauppaa ja talouskasvua ihannoivassa EU:ssa ympäristödirektiivit jäävät pelkiksi papereiksi
Jos Suomi liittyy EU:n jäseneksi, tasavallan presidentin tulisi edustaa maatamme EU:n huippukokouksissa, koska presidentti johtaa maan ulkopolitiikkaa
Pääministerin eikä presidentin olisi edustettava maatamme EU:n huippukokouksissa, koska parlamentarismi toteutuu näin paremmin
Rajoittimet
Voit valita ja poistaa useampia rajoittimia painamalla Ctrl-napin pohjaan samalla kun käytät hiirtä.